Patti Smith: M-train (11.6.2019)

Kohta on puoli vuotta vierähtänyt viime kertaisesta tapaamisestamme. Kesäkuun alussa luotasimme Patti Smithin teosta M-train. Osa oli lukenut alkuperäiskielellä ja osa suomeksi. Kaikki lukeneet taisivat olla ihastuneita teokseen. Muistiinkirjaaja aloitti englanniksi, koki vaikeaksi runollisen kielen, luki Johannan suosituksesta tapahtumia hyvin taustoittavan kronologisemman elämänkerran Just Kids, Ihan kakaroita, Antti Nylenin suomentamana ja tajusi sen jälkeen paljon enemmän M-trainistakin. 

M-trainin parasta antia oli pysäytyskuvat, hassujen yksityiskohtien runollinen pohdinta, ikääntyminen ja elettyyn elämään liittyneiden menetysten ja muistojen käsittely kuin ohimennen. Kieli oli todella kaunista ja arkiset huomiot kirjoittamisesta ja kahvijuonnista syvensivät ja kertoivat aikuisen taiteilijan elämästä. Ihan kakaroiden taiteilija vasta pohti omaa paikkaansa ja onkin kirjoitettu Patti Smithin ensimmäisen rakkaan, valokuvakuvataiteilija Robert Mapplethorpen muistolle ja 1960-70-lukujen villille New Yorkin taide-elämälle. M-train oli rauhallistempoinen ja sisälsi Patti Smithin omia polaroid-kuvia, joita sai pysähtyä ihmettelemään.

Seuraavaksi luodattavana olisi runoteos: Uche Nduka ja Katriina Ranne: Nosta minut ja laske yhteen.

Tavataan jo perinteisten luotauspikkujoulujen merkeissä perjantaina 13.12. klo 16.30 alkaen seurustelulla ja 17.30 luotauksella. Lopuksi jälleen vaihdetaan kierrätystä kaipaavat kirjapaketit! Jos tuot mukanasi paketti-ikäisiä lapsia, ota mukaan myös lapsenmielinen, kierrätetty kirjalahja!

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (6.1.2017)

Tapasimme Truman Capoten klassikkoteoksen Aamiainen Tiffanylla (1958) parissa loppiaisena 6.1.2017. Novellipituinen romaani oli miellyttänyt monia, sillä se oli nopealukuinen, siinä tapahtui paljon ja ennen kaikkea se sisälsi hyviä ajatuksia. Teos oli mukaansatempaava. 

Teos soljui nopeasti eteenpäin, se oli yksityiskohtainen ja yksinkertaisesti tempasi mukaansa. Kirjan voisi lukea uudelleen ja uudelleen. Keskusteluissa pohdimme eritoten päähenkilö-kertojan hahmoa sekä tietenkin Hollya, josta kirja etupäässä kertoi.

Kertoja oli "nobody", mutta kiinnostava. Pohdimme, oliko hän ihastunut Hollyyn. Osa meistä piti häntä nössönä, mutta totesimme myös, että hän tiesi, ettei saisi Hollya. Sikäli hän oli realisti. Ehkä hän tunsikin lähinnä veljellistä rakkautta Hollya kohtaan ja toimi Hollyllekin menetetyn veljen korvikkeena.

Kyseenalaistimme sen, ymmärsikö kertoja-päähenkilö Hollya kuitenkaan niin hyvin kuin antoi ymmärtää. Hänen kommenteissaan paljastui ennakkoluuloja. Hänen omat suunnitelmansa olivat epäselviä; hän oli eräänlainen tarkkailija ja vielä nuori. Joku totesi, että kertojassa kuulsi läpi 50-lukulaisen miehen katsantokanta.

Holly taas oli suorapuheinen ja sosiaalinen kaunotar, jolla oli loistava pelisilmä. Hän haaveili koko ajan jostain, kuten perheestä, mutta toisaalta arvelimme hänen käyttävän miehiä hyväkseen. Hän ei ollut prostituotu, mutta kenties escort. Hänellä oli varaa sanoa ei. Kysyimme, oliko Holly romantikko, oliko hän "lesbolainen", sillä kirjassa tätäkin aihetta sivuttiin. 

Holly oli hyvä jutunkertoja ja huomiohakuinen. Sosiaalisten taitojensa, tyylinsä ja ulkonäkönsä ansiosta hän nousi ryysyistä "rikkauksiin", vaikkei mitään sen suurempaa omaisuutta saanutkaan koottua. Kysyimmekin, miten hän elätti itsensä: hän varasteli, sai vessarahaa ja maksatti miehillä elämäänsä. Pohdimme paljon Hollyn moraalia: hän teki omalla tavallaan tai logiikallaan ehkä oikein; hänen toimintansa oli tietoista hyväksikäyttöä. 

Pienoisromaani oli aivan erilainen kuin siitä tehty elokuva, joka on laajalle yleisölle tutumpi kuin alkuperäisteos, osin Audrey Hebburnin hurmaavan roolisuorituksen ansiosta. 

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (28.2.2016)

Eräänä helmikuisena, ehkäpä vähän vähemmän pitkän päivän iltana kokoonnuimme Pamin luokse keskustelemaan Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illasta. Suurin osa oli lukenut kirjan ja yksi meistä oli katsonut siitä tehdyn elokuvan, joka tuntui hyvin uskollisesti toistavan teosta. 

Kokemuksemme kirjasta olivat positiivisia: tykkäsimme ja suosittelemme, vaikka huomasimme tulkinneemme päähenkilö Stevensin ja nti Keatonin välistä ihmissuhdetta eri tavoilla. Oliko se ystävyyttä vaiko enemmän? Totesimme, että hyvän tarinan merkki on se, että siitä voi tehdä monia tulkintoja. 

Stevensistä puhuimme paljon: hän oli mielenkiintoinen persoona, ehkä vietävissä oleva, vähän tyhmä, hovimestarin arkkityyppi, tyypillinen britti. Muutkin kirjan hahmot olivat moniulotteisia, eivät pelkkiä hyviksiä tai pahiksia, vaikka kirja käsittelikin sodan jälkeistä kahtiajakoa. 

Fiilikset kirjasta vaihtelivat: Alku oli ollut useammallekin tahmea. Joku kertoi kuitenkin, että kun tarinaan pääsi mukaan, odotti, että pääsisi lukemaan. Oli myös odotettu enemmän luokkayhteiskunnan kuvausta. Elokuvaa pidettiin visuaalisesti hienona aikamatkana. 

Tarina oli surullinen ja traaginen. Stevens meni tulkinnoissaan usein liian pitkälle, eikä esimerkiksi isän kuolemaan liittynyttä mielen tyyneyttä voinut mielestämme nostaa kirjassa esiintyneen ns. tiikeritarinan veroiseksi uroteoksi. Stevens kenties aivan aidosti ajatteli olleensa mukana ulkopolitiikassa ja hänen tarkoitusperänsä kyllä olivat hyviä, mutta hän tuntui epäonnistuvan toimissaan. Pahimmat ja tuomittavimmat teot eivät kuitenkaan olleet Stevensin ideoita ja hän katui myöhemmin joitain niistä, esimerkiksi juutalaisten erottamista. 

Totesimme kirjassa esiintyneen paljon syyllisten etsintää, mutta tavoitteena tuntui monella olleen rauha. Henkilöiden tarkoitusperät eivät kuitenkaan aina olleet selkeitä. Etsittiin, mutta ei tunnuttu löydettävän. 

---

Paikalla olivat Riina, Mirkka, Aino, Pauliina, Einari ja Konsta. Seuraava luodattava teos on Pablo Nerudan omaelämäkerta Tunnustan eläneeni. Päivä on vieläkin sopimatta! Oiskohan jo aika päättää? ;)

Carol Shields: Ellei (14.12.2015)

Paikalla Aino, Riina, Mirkka, Einari, Enni, Pauliina, Katriina, Tapio ja Kim

Kokoonnuimme Riinan luona ja pidimme sanalla pikkujouluja: vaihdoimme kirjalahjat ja joimme glögiä. Ruokakin oli tavallista juhlavampaa, kiitos siitä!

Luotasimme Carol Shieldsin kirjan Ellei. Suurin osa oli lukenut osan kirjasta ja muutamat kokonaan. Eräänä päivänä kirjan päähenkilön, kirjailija Reta Wintersin tytär Nora karkaa kotoa ja löytyy kaupungista istumasta kadunkulmassa mukanaan kyltti, jossa lukee "hyvyys". Tytär kieltäytyy keskustelemasta perheensä kanssa ja on muuttanut asumaan asunnottomien asuntolaan.

Kirja oli alussa oli varsinainen keskiluokkaisuuden kuvaus – päähenkilöllä ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia, ennen kuin tytär muutti yhtäkkiä kadulle asumaan. Kirjassa oli mielestämme pohjavirtana enimmäkseen arjen teemoja. Reta saa katastrofinsa keskellä voimaa perheenäitinä toimimisesta, siivouksesta ja päivittäisestä ruuanlaitosta. Päähenkilö lohduttautuu siis kotitöiden rutiinilla. Kotitöiden kuvaukset herättivät luotaajissa paljon siivouskeskustelua – voiko siivoaminen olla voimauttavaa?

Kirja oli nopea lukea, mutta kuitenkin näimme siinä olleen painavaa asiaa. Huolen kuvaus oli aitoa ja siihen oli helppo samaistua. Meistä on tärkeää, että naisten ajatuksista ja arkipäivästä saa kirjoittaa. Carol Shields kirjoittaa yleensäkin feministisistä aiheista. Kirjailijan kirjoittamisesta kirjoittaminen jakoi mielipiteitä, joidenkin mielestä se perusteli feminististä teemaa ja sen vaikeutta, mutta toisten mielestä se oli (kirjan tylsyyden) selittelyä.

Päähenkilön sisäistä maailmaa miettiessä, tuli väkisinkin mieleen, että kanadalainen mentaliteetti on samantyylinen kuin suomalainen, vaikuttaisiko tähän ilmanala?

Kirjan tunnelma oli riemastuttavine väliotsikoineen kepeä. Vertailimme englanninkielistä alkuperäisteosta ja suomenkielistä käännöstä ja huomasimme, että  Since-väliotsikko oli käännetty "sillä välin", jota ihmettelimme – käännöksen ero saattoi liittyä tekstin sisältöön, ehkäpä se oli oikeampi käännös.

Kirjasta jäi hieman väliteoksen tunnelma, sitä olisi voinut laajentaa. Miten muut asuntolan asukkaat? Heidän mukaan ottamisensa olisi vienyt teosta yhteiskunnallisempaan suuntaan.

Päähenkilön huolenpurkukirjeet muistuttavat All Male Panel:in juttuja. Ne olivat ironisia miesten ylivaltaa vastaan. Meistä oli harmi, ettei päähenkilö koskaan lähettänyt niitä!